tiistai 31. heinäkuuta 2012

Jos haluat sponsoroida arvontoja tai antaa ilmaisia tuotenäytteitä

olet todennäköisesti tällä hetkellä juuri siirtymässä seuraavaan blogiin. Ajattelin kuitenkin että saisin tällä otsikolla mahdollisten lukijoiden huomion.

On tosi mukavaa, jos joku saa tästä blogista jonkun kivan idean, tai hyötyy jostain säästö/tarjousvinkistä, silloin olisi ihan kiva, jos jaksatte laittaa kommenttia lootaan, se varmaan motivoi minuakin jatkamaan bloggaamista enemmän kuin ne kolme päivää, jolloin alkuhuuma laittaa postaamaan viidesti päivässä.

Vielä kivempaa on, jos innostutte vinkkaamaan jostain vielä kivemmasta ideasta, esimerkiksi Vauva-lehden jo lähes kulttimaineessa olevalla Aihe vapaa-palstalla esitetty bussiretki Ikeaan syömään ruotsalaisia lihapullia on ehdottomasti meidän suunnitelmissa. (Täytyy toki myöntää, että jälkikasvulla onkin Ikean leikkipaikkaan jo leimakortti). Kaikista ilmaisista sekä huokeista lapsiperheiden tapahtumista ja palveluista pääkaupunkiseudulla (tai lähiympäristössä) saa myös mielellään vinkata. Muualla Suomessa asuville tiedoksi se, että kotimaanmatkailu olisi ihanaa, mutta joukkoliikenne on kamalan kallista. Ja yksityisautoilu myös. Ja kaikille maalla asuville tiedoksi, että olen kade. Siellä on zen ja omat kesäkurpitsat ja kaikki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti